Jäsenyys

SISTA ry || Jäsenyys || Hallitus || Tapahtumat || Yhteystiedot || In English


SISTAn jäseneksi ovat tervetulleita liittymään kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat, sekä ohjelmasta valmistuneet alumnit. Jäseneksi voit liittyä täyttämällä tältä siulta löytyvän jäsenhakemuksen, jonka hallitus hyväksyy seuraavassa hallituksen kokouksessa. Mikäli olet jo jäsen ja haluat uusia jäsenyyden uudelle lukuvuodelle, käytäthän jäsenyyden uusimisilmoituslomaketta.

Mitä jäsenyydellä saa ja mihin jäsenmaksut käytetään?

SISTAn jäsenenä olet tervetullut kaikkiin SISTAn tapahtumiin ja olet ensisijainen muun muassa ekskursioille, joissa varaamme ensin ilmoittautumisen aina vain jäsenille. Jäsenenä saat tiettyjen tapahtumien lippuja myös halvemmalla. Tärkeintä on kuitenkin, että ole tukemassa järjestön arkea, joka sisältää mm. opiskelijaedunvalvontaa ohjelman työryhmissä ja yhteisöllisyyden kasvattamista opiskelijoiden keskuudessa. SISTA on myös aktiivinen työelämä-sektorilla ja osallistumme mm. SIOn, sekä Ornamon kokouksiin opiskelijajäsenenä.

SISTAn toimintaa pyörittää vapaaehtoisten opiskelijoiden joukko ja kaikki toiminta perustuu jäsenmaksuista saaduille tuloille, sekä sponsorirahoitukselle. Jäsenmaksuilla rahoitetaan muun muassa osittain ekskursioita, siistai-kahveja, illanviettoja ja järjestön ylläpitoon liittyviä kustannuksia, kuten esimerkiksi tilinhoitokustannuksia. SISTA ry on voittoa tuottamaton yhdistys.


Jäsenluokat

Varsinainen jäsen, 8 e.

…on jäsen, joka voi osallistua kaikkiin SISTAn jäsentapahtumiin, äänestää SISTAn jäsenkokouksessa ja toimia halutessaan hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Varsinaiseksi jäseneksi hyväksytään opiskelija, joka on suorittanut vähintään yhden sisustusarkkitehtuurin pääaineen, eli SARK-0000 alkuisen kurssin.

Kannatusjäsen, 8 e.

…on jäsen, joka voi osallistua kaikkiin SISTAn jäsentapahtumiin, mutta ei voi äänestää jäsenkokouksessa tai toimia hallituksen jäsenenä. Kannatusjäseneksi hyväksytään kuka tahansa Aalto-yliopiston opiskelija tai henkilökunnan jäsen, joka on kiinnostunut SISTAn toiminnasta.

Alumnijäsen, 0e.

…on jäsen, joka on valmistunut Sisustusarkkitehtuurin pääaineohjelmasta, joko entisen TaiKin tai nykyisen Aalto-yliopiston aikana. Alumnijäsenyys on ilmainen ja ikuinen, eli sitä ei tarvitse uusia. Kun valmistut, täytä vain kerran uusimislomake, jotta päivityt alumnijäseneksi ja sillä selvä!


Liity jäseneksi

Uuden jäsenen jäsenlomake

Täytä uuden jäsenen liittymislomake kun liityt SISTAn jäseneksi ensimmäistä kertaa, tai jos jäsenyytesi on ollut tauolla pidempään kuin yhden vuoden. Mikäli et ole aivan varma tästä, laita meille mailia ja tarkastetaan asia! Maksathan jäsenmaksun ennen lomakkeen lähettämistä. Kiitos!


Jäsenyyden uusiminen

Vanhan jäsenen jäsenyyden uusimislomake

Täytä jäsenyyden uusimislomake, kun olet jo SISTAn jäsen ja haluat päivittää jäsenyytesi uudelle lukuvuodelle. Mikäli olet epävarma oletko maksanut jäsenmaksusi edellisenä vuotena (eli onko jäsenyytesi ollut voimassa), laita meille mailia ja tarkastetaan asia. Mikäli jäsenyytesi on rauennut yli vuoden poissa-olon vuoksi, voit liittyä uudelleen uuden jäsenen lomakkeella. Maksathan jäsenmaksun ennen lomakkeen täyttämistä. Kiitos!

Mikäli valmistut ohjelmasta ja haluat liittyä alumnijäseneksi, täytä vanhan jäsenyyden uusimislomake ja valitse jäsenluokaksi “alumnijäsenyys”. Alumnijäsenyys on ilmainen, eikä sitä tarvitse enää sen jälkeen uusia. Mikäli haluat erota alumnijäsenyydestäsi, laita meille sähköpostia.


Maksutiedot

SISTA ry:n tilinumero: FI06 4108 0011 4724 64 (OmaSP)
Käytäthän viitteenä tekstiä: “lukuvuosi / jäsenyysluokka / oma nimesi kuten se on jäsenlomakkeessa”
esim. 2019-20 / varsinainen jäsen / Kesä Heinä
(Jos maksat samalla tilisiirrolla myös muuta, lisääthän maininnan mitä)

Create your website with WordPress.com
Get started
%d bloggers like this: